Tausta

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Kellosepän tarina, osa 15



Heipparallaa pitkästä aikaa! ^-^

Mites teillä hurisee? Toivottavasti vuosi on lähtenyt mukavasti käyntiin!

Mä oon tällä hetkellä keskellä yo-kirjoitusten ihanaa stressikierrettä, mutta onneksi oon pitänyt huolta siitä, että aikaa jää myös tälle harrastukselle. Nukkeja ilman en pysyisi järjissäni. x)

Tein tässä pari päivää sitten Instagramiini kyselyn siitä, kuinka monelta lopahtaisi kiinnostus mun nukketarinaa kohtaan, jos jatkaisin sen loppuun enemmällä tekstillä ja vähemmillä kuvilla. Tää kysymys oli vaivannut mua taas pitkään, koska kuvatarinan kuvaaminen tuntui ylitsepääsemättömältä urakalta ja kuolemantuomiolta mun selälle. Kuvien korvaaminen tekstillä olisi ollut nokkela oikotie, mutta tiedostin kyllä sen, että se tyyli ei välttämättä kaikkiin iskisi. 30 prosenttia oli juurikin sitä mieltä. 

Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin loppujen lopuksi tekemään perinteisen kuvatarinan. En halua karkottaa 30 prosenttia tarinan lukijoista oman laiskuuteni takia, joten tämä tuntui oikealta valinnalta. x) Olin tosi ilonen teidän rehellisestä palautteesta, kiitos siitä! (Ja kiitos myös teille, jotka äänestitte pidempien tekstien puolesta; olin tosi otettu, että semmoinenkin järjestely olisi teille kelvannut <3)

Pidemmittä puheitta menkäämme siis uuden Kellosepän tarinan osan pariin!


Varoitus! Tarinassa on verta ja väkivaltaa, joten jos aihe on mukavuusalueesi ulkopuolella, suosittelen jättämään tämän tarinan väliin!



picfic: Hintana neljä raajaa



Noidat nauttivat äärimmäisistä lämpötiloista: ihoa kärventävästä ja keuhkoja kirvelevästä kuumuudesta.


Me otamme päiväunia rovioilla ja siistimme jalkapohjamme kuumilla hiilillä. Sukulaiseni suosivat loma-asuntoinaan tulivuoria.



Lämpötilassa on kuitenkin myös toinen ääripää: hyytävä pakkanen, joka häätää tunnon ruumiista ja saa kuolleetkin vilustumaan.

Minä pidän enemmän kylmästä.



Onko siis ihme, että kun kesän maltillinen aurinko lämmittää kiltisti kylää, minä pakenen ainoaan paikkaan, jota aurinko ei täällä löydä?
Paikkaa kutsutaan Ikiroudaksi.



Tätä metsää on vaivannut jo vuosikymmeniä luonnoton kylmyys ja kurjuus. Jotkut epäilevät sen johtuvan siitä, että lähteiden ja jokien pohjat ovat täynnä rikollisjärjestöjen piilottamia ruumiita, joiden sielut saavat metsän jäätymään hiljalleen maanpäälliseksi manalaksi. 

Minua ei oikeastaan kiinnosta, mikä Ikiroudan on saanut nykyiseen tilaansa. Merkityksellistä on ainoastaan se...



Celeste: ...että tämä paikka on kuin pimeä pakastearkku ja siksi kuin luotu minulle. 




Celeste: *rämpii hykerrellen lumessa* Kukapa nyt ei pitäisi pimeistä pakastearkuista...




Celeste: *lähestyy Amandaa ja Melodya* ...vai mitä, hiljaiset haamuystäväni?




Celeste: *virnistää* Siitä taitaakin olla vierähtänyt jo tovi, kun viimeksi kävin teitä tervehtimässä.




Celeste: Täällähän on varsin kuollut tunnelma. *taivaltaa lähemmäs*




Celeste: Miksi noin ankeat ilmeet, ystävät hyvät? Ettekö nautikaan olostanne likaisten haamukuorienne sisällä? *naurahtaa*



Celeste: No, samapa tuo. Minä tulin tänne vain sanomaan teille hyvästit, sillä aion lähteä joksikin aikaa matkoille.



Celeste: *nostaa Melodyn harmaita kasvoja ivallisesti* Käyttäytykäähän kiltisti täällä sillä välin.

Melody: *tuijottaa noitaa tyhjillä, elottomilla silmillään*



Celeste: Niin sitä pitää. Tiesin, että teihin voisi luottaa.




Celeste: Minun täytyy nyt mennä.




Celeste: Näkemisiin, kuolleet haamuystäväni. Lupaan lähettää teille postikortin reissustani!




Celeste: Enää täytyy vain hakea matkalaukku.




Celeste: *sukii tyytyväisenä hiuksiaan* Etelämantereella on varmasti otollinen bikinikeli.

Onkohan minulla vielä se sininen uima-asu, jonka ostin viime



*yhtäkkiä jostain lentää veitsi keskelle tytön kämmentä*




Celeste: Kappas.





Celeste: *katsoo yllättyneenä veistä*
Sepäs oli näyttävä keskeytys.



Celeste: *kääntyy katsomaan varjoista astuvaa poikaa* Näinkö sinä aina pysäytät ihmiset, Travon Canessa? Luulisi löytyvän lempeämpiäkin keinoja.



Celeste: Sitä paitsi turhaan sinä minua kahlitsit kiinni tähän. Olisin minä kanssasi suostunut juttelemaan pelkällä kauniilla pyynnölläkin.

Travon: Epäilemättä.



Travon: *tyynen rauhallisesti* Kuulin Dexteriltä, että olet hankkinut itsellesi kuolemattomuuden Xenan avulla. Täytyy myöntää, etten ollut siitä kovin ilahtunut.



Celeste: Sepä harmillista. *virnistää* Entä kertoiko Dexter myös toisesta salaisuudestani  siitä, joka koskee sitä sinun haamuprinsessaasi?

Travon: Kertoi toki.



Travon: En kuitenkaan jaksa vaivautua kysymään, mikä saa sinunkaltaisesi kuolemattoman noidan kostamaan haamulle teosta, joka ei kyennyt edes vahingoittamaan sinua. Sinun ajatusmaailmasi on niin kieroutunut, että tuskin tietäisit vastausta itsekään.



Celeste: Voi Travon. Vaikka se tyttöystäväsi ampuma luoti ei minua tappanutkaan, luuletko, että luodin kaivaminen kurkusta olisi ollut hauskaa? Noidat eivät pidä siitä, että haamun kaltaiset mitättömyydet aiheuttavat heille vaivaa.

Travon: Voit pitää selitykset itselläsi. 



Travon: *sulkee turhautuneena silmänsä* Kuten jo sanoin, en tullut kyselemään motiivejasi.




Celeste: Mitä sitten tarkalleen ottaen tulit tekemään, jos saan udella? Tulitko tiedustelemaan, mitä tein tyttöystävällesi? Vai oletko peräti kostoretkellä?



Travon: En ja en. *kävelee lähemmäs*




Travon: Tulin tänne, koska sinä autat minua palauttamaan Amandan ihmiseksi.




Celeste: Niinkö? *huvittuneena* Ja mikähän universumin voima saa sinut uskomaan, että suostuisin auttamaan siinä?



Travon: Sinun suostumuksellasi ei ole merkitystä. Lyön sinuun kiinni niin monta veistä, että alat puhua.*kaivaa paperilappusen esiin takistaan*



Travon: Sinun täytyy vain kertoa minulle, mistä saan riutujauutetta.
Se on viimeinen ainesosa tähän loitsuun.



Celeste: Onpas soma pikku resepti! Oletat kai sen tuovan Amandan takaisin. Mistä sinä tuollaisen olet saanut?

Travon: Sillä ei ole väliä. Vastaa kysymykseen.



Celeste: *huokaisee* Travon, Travon... Luuletko todella, että kokkailemalla jonkin loitsuseoksen saisit Amandan takaisin? Sinua on nyt huijattu ja pahasti.

Travon: *alkaa menettää malttiaan* Voisitko lakata valehtelemasta?



Celeste: Voi, kuule... *ottaa veitsestä kiinni* Koska sinisilmäisyytesi suorastaan säälittää minua...




Celeste: *kiskaisee veitsen irti silmääkään räpäyttämättä* ...voin antaa sinulle ilmaisen neuvon.




Travon: *katsoo tyrmistyneenä noidan kivutonta elettä*




Celeste: *heittää veitsen hankeen* Sinulla on yksi keino, jolla voit saada Amandan takaisin turvautumatta minuun.



Celeste: Sen sinä saisit tehtyä hyvin helposti ja nopeasti. *nappaa paperin Travonilta*




Celeste: *kääntää lappusen toisinpäin ja alkaa piirtää verellään*




Celeste: Mutta en voi taata, että se olisi kivutonta.




Celeste: *ojentaa paperin takaisin pojalle* Kas näin. Minusta siinä on yllättävän paljon sinun näköäsi.

Travon: *katsoo piirrosta hetken hiljaa*



Travon: Oletan sinun viittaavan noilla katkoviivoilla Xenan palveluksiin.

Celeste: Aivan niin.



Celeste: Arvioni on, että hinnaksi Amandan muuttamisesta ihmiseksi Xena vaatisi kaikki neljä raajaasi.



Celeste: Ei mikään pieni uhraus, vai mitä?




Celeste: Tällä hetkellä se olisi kuitenkin nopein oikotiesi onneen.





Travon: *tuijottaa noitaa sanattomana*




Celeste: *pudottaa lappusen maahan* Siinä sinulle pohdittavaa, Travon.



sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Kellosepän tarina, osa 14




picfic: Noidan salaisuus [2/2]


Travon: Mitä helvettiä?



Travon: Milloin ajattelit kertoa minulle tästä pienestä paljastuksesta? 



Travon: Jos Celeste on kerran elossa, sehän selittää, miksi peililoitsu on piinannut ryhmäämme. Hän, jos joku, haluaa saada kostonsa sekä Kelvinille ja Julietille että sinulle ja Sofielle työnsä hankaloittamisesta.

Dexter: *katsoo lasisin silmin kaukaisuuteen* Niin minäkin luulin, mutta asia ei osoittautunutkaan niin yksinkertaiseksi.



Travon: Kuinka niin?

Dexter: Celeste oli kuin olikin tehnyt ikäviä asioita "kuolemansa" suojissa, mutta ei aivan sellaisia asioita kuin olin odottanut.



Dexter: *muistelee kahden päivän takaisia tapahtumia*
Asia valkeni minulle vasta sen jälkeen, kun Bruno oli kiristänyt Celesteä..



Bruno: Joko olet tehnyt päätöksesi, noita?

Celeste: *tuhahtaa* Kuinka vain.



Celeste: *vetää hiuksensa pois Dexterin ympäriltä* Ehkä saan tunkea sinut tuohon arkkuun joku toinen päivä.



Dexter: *vetää syvään henkeä polviinsa nojaillen*

Bruno: Vieläkö henki kulkee, serkkuseni?



Dexter: *ohittaa Brunon kysymyksen ja katsahtaa raivostuneena noitaan*
Miksi hitossa et voi jättää minua ja ystäviäni rauhaan? Oliko sen peililoitsun langettaminenkin vain jokin pakkomielteinen noidan kosto siitä, että yritimme pysäyttää sinut?



Celeste: *naurahtaa* Ja mistähän ihmeen peililoitsusta mahdat puhua?

Dexter: *astuu vihoissaan lähemmäs* Älä jaksa! Tiedän jo, että sinä lumosit Kelvinin ja Julietin tappamaan itsensä. Mistä vetoa, että sama peililoitsu pätee myös minuun ja Sofieen, jos kohtaamme omat peilikuvamme?



Celeste: Peililoitsu?*puuskahtaa* Kai tuo oli vitsi? En minä niin moderneihin loitsuihin suostuisi sotkeutumaan, vaikka aseella uhattaisiin. 2000-luvun magia on naurettavaa.



Dexter: *takeltaa hämillään* M-mitä? Oletko tosissasi?

Celeste: Usko tai älä, mutta olen. On suorastaan loukkaus noitayhteisöä kohtaan olettaa, että käyttäisimme niin nuoria loitsuja.



Celeste: Kun minä haluan kostaa jollekulle, käytän ainoastaan keskiaikaisia kirouksia. Niissä vasta onkin potkua. *hymähtää mielissään* Se haamuystävänne ei tosin ollut samaa mieltä.

Dexter: Haamuystävämme..?



Dexter: *voihkaisee* Ei hitto, Celeste. Et kai sinä puhu Amandasta?  




Celeste: Herttinen, oletpa sinä taas yllättyneen näköinen. *kikattaa* Kenestä muustakaan minä puhuisin?



Dexter: Sinun takiasi Travon ei siis ole saanut Amandaan yhteyttä aikoihin. *ärähtää turhautuneena* Mitä olet tehnyt hänelle?



Celeste: Hm, annoin hänelle vain opetuksen siitä, miten noitia uhmaaville pikku otuksille käy  etenkin kummituksille, joiden ei kuuluisi enää sotkeutua elävien asioihin.



Celeste: Tuskinpa hän minut ammuttuaan sentään oletti, että pääsisi pälkähästä kuin koira veräjästä.



Dexter: *järkyttyneenä, silmät laajenneina* Celeste, mitä sinä teit hänelle?

Celeste: Voi kultaseni...



Celeste: *virnistää* ...siitä teidän on otettava selvää ihan itse.



Dexter: Sen sanottuaan hän katosi näkyvistä, haihtui ilmaan kuin sumupilvi. *huokaisee* Olen tosi pahoillani, Travon.



Travon: *kuiskaa jääkylmästi* Et siis tiedä, mitä hän on tehnyt Amandalle?

Dexter: En.


Dexter: Mutta koska Amanda on haamu ja teoriassa siis kuollut, vaihtoehdoiksi ei jää muuta kuin



Travon: ...kiduttaminen? 

Dexter: N-niin, se voi olla.



Dexter: Joka tapauksessa, oli kyse mistä tahansa...



Dexter: ...meidän on löydettävä Amanda. Ja pian.